Finlex

Lainkirjoittajan opas

Kansallisten säädösten valmistelua koskevat ohjeet

Voit linkittää suoraan otsikkoon kopioimalla osoitteen selaimen osoitepalkista.

19.1 Kansalliset säädökset

19.1.1 Säädösten numerointi Suomen säädöskokoelmassa

Vihkoittainen numerointi vuosina 1860–1919

Vuosina 1860–1919 säädöskokoelma numeroitiin vihkoittain niin, että saman numeron alla saattaa olla useampia säädöksiä (esimerkiksi rikoslaki, nyt jo kumottu rangaistusten täytäntöönpanosta annettu laki sekä rikoslain voimaanpanemisesta annettu asetus, 39/1889). Poikkeuksena oli aika elokuusta 1902 marraskuuhun 1905, jolloin säädöskokoelma julkaistiin kolmikielisinä (venäjä, suomi, ruotsi) vihkoina. Noissa vihkoissa kullakin säädöksellä oli oma numeronsa. Säädöksittäinen numerointi kuitenkin alkoi 1902 ja päättyi 1905 kesken vuotta, joten vuoden 1902 ja 1905 säädöskokoelma jakautuu kahteen, rakenteeltaan erilaiseen osaan. Säädöskokoelman vihkot numeroitiin kuitenkin myös vuosina 1902–1905 vuodesta 1860 noudatettavana olleen järjestelmän mukaisesti.

Säädöksittäinen numerointi vuodesta 1920

Vuodesta 1920 kukin säädös on ollut säädöskokoelmassa omalla numerollaan. Vuosina 1920–1996 on viitattaessa säädöstekstissä muuhun säädökseen ollut tapana käyttää säädöksestä numeroa ja vuosiluvun kahta viimeistä numeroa ja jättää tätä ennen julkaistusta numero kokonaan pois.

19.1.2 Säädöksiin viittaaminen

Vuonna 1920 ja myöhemmin annetut säädökset

Kun jokin kansallinen säädös mainitaan säädöksen tekstissä ensimmäisen kerran, sen nimikkeen jälkeen ilmoitetaan suluissa säädöksen numero ja vinoviivalla siitä erotettuna vuosiluku täydellisenä. Esimerkiksi: asevelvollisuuslaki (1438/2007). Numero mainitaan siinäkin tapauksessa, että nimikkeen yhteydessä mainitaan jokin lainkohta, jota on myöhemmin muutettu. Kunkin säädöksen numero mainitaan vain säädökseen ensimmäistä kertaa viitattaessa. Säädöksen antopäivää ei mainita.

Ennen vuotta 1920 annetut säädökset

Myös ennen vuotta 1920 annetuista säädöksissä käytetään säädösviittausten yhteydessä numeroa, mutta numerona on tällöin säädöskokoelman numero. Numeroa käytetään niissäkin tapauksissa, että saman numeron alla on julkaistu useampia vielä voimassa olevia säädöksiä. Numero ei tällöin ehdottomasti yksilöi säädöstä, vaan palvelee ainoastaan hakutunnuksena. Sekaannuksen vaaraa ei kuitenkaan ole, koska asiayhteydestä ilmenee, mistä kysymyksessä olevalla numerolla julkaistusta säädöksestä on kysymys. Myös elokuusta 1902 marraskuuhun 1905 kolmikielisinä vihkoina julkaistuihin säädöksiin viitattaessa mainitaan säädöskokoelman numero eikä säädöksen numeroa.

Ennen säädöskokoelman perustamista eli ennen vuotta 1860 annettuihin säädöksiin – sikäli kuin niitä vielä on voimassa – viitattaessa merkitään numeron asemesta säädöksen nimikkeen perään sulkuihin säädöksen antovuosi. Vuoden 1734 lain alkuperäisiin kaariin viitattaessa ei antamisvuotta (1736) kuitenkaan mainita.

Viittauksia ennen vuotta 1920 annettuihin säädöksiin

oikeudenkäymiskaari
rakennuskaari
kauppakaari
rikoslaki (39/1889)
rikoslain voimaanpanemisesta annettu asetus (39/1889)
elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annettu laki (122/1919)

Viittaaminen ministeriön määräyskokoelmassa julkaistuun säädökseen

Suomen säädöskokoelmasta annetun lain (188/2000) 4 §:n nojalla ministeriö voi erityisestä syystä päättää, että yleiseltä merkitykseltään vähäinen ministeriön asetus julkaistaan säädöskokoelman sijasta ministeriön määräyskokoelmassa. Säädöskokoelmassa on tällaisessa tapauksessa julkaistava asianomaisen ministeriön ilmoitus asetuksen julkaisemistavasta.

Jos säädöstekstissä on tarve viitata ministeriön määräyskokoelmassa julkaistuun ministeriön asetukseen, asetuksen nimikkeen yhteydessä käytetään viittauksena säädöskokoelmassa julkaistun ilmoituksen numeroa, ei ministeriön määräyskokoelmassa käytettyä numeroa.

Viittaaminen perustuslakiin

Säädösnumeroa ei mainita viitattaessa perustuslakiin.

Numeroviittauksen jättäminen avoimeksi

Normaalikäytäntö on, että niiden säädösten numerot, joihin viitataan, merkitään jo eduskunnalle annettavaan lakiehdotukseen. Poikkeuksena tästä ovat ne tapaukset, joissa lakiehdotuksessa viitataan samassa hallituksen esityksessä ehdotettuun lakiin, eduskunnan käsiteltävänä olevaan hallituksen esitykseen sisältyvään lakiin tai eduskunnan jo hyväksymään, vielä vahvistamatta olevaan lakiin. Tällaisessa tapauksessa säädösnumeron kohdalle merkitään vinoviiva suluissa, mutta numero jätetään ehdotuksessa avoimeksi, ja se lisätään vasta lain julkaisemisvaiheessa.

Viittauksissa käytettävä nimike

Säädöksiin viitattaessa käytetään säädöksen virallista nimikettä. Jos nimike on kovin pitkä ja se tulee mainittavaksi säädöksessä vaikkapa useammin kuin kolme kertaa, säädökselle voidaan, silloin kun se mainitaan ensimmäisen kerran, antaa kutsumanimike, jota käytetään jäljempänä säädöstekstissä, esimerkiksi varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annettu laki (228/1929), jäljempänä oikeustoimilaki. Kutsumanimike kursivoidaan. Virallisella nimikkeellä tarkoitetaan sitä nimikettä, joka ilmenee säädöskokoelmasta.

Kuten jaksossa 16.3 on kerrottu, lakien nimikkeet ovat kahdentyyppisiä: laki-loppuisia yhdyssanoja (esimerkiksi kauppalaki, lannoitevalmistelaki) taikka tyyppiä ”laki siitä ja siitä” (esimerkiksi laki osamaksukaupasta, laki oikeudesta korkeakouluissa tehtäviin keksintöihin). Jälkimmäistä tyyppiä olevista nimikkeistä käytetään tekstinsisäisissä viittauksissa muotoa ”siitä ja siitä annettu laki”, varsinkin jos nimike on taivutetussa muodossa. Näin ollen ei kirjoiteta ”lain majoitus- ja ravitsemistoiminnasta mukaan” vaan majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetun lain mukaan.

Rikoslaki ja perustuslaki

Säädöksestä saattaa olla vakiintunut käyttöön muu kuin sen virallinen nimike. Esimerkiksi Suomen Suuriruhtinaanmaan Rikoslaki on nykyiseltä nimikkeeltään rikoslaki. Perustuslain virallista nimikettä Suomen perustuslaki käytetään vain perustuslain muutoslakien nimikkeissä (laki Suomen perustuslain 9 ja 38 §:n muuttamisesta) ja johtolauseissa (muutetaan Suomen perustuslain 9 §:n momentti ja 38 §:n 1 momentti seuraavasti:), mutta muutoin perustuslakiin viitattaessa käytetään säädöstekstissäkin nimikettä perustuslaki (Asianomistajan oikeudesta nostaa syyte julkista tehtävää hoidettaessa tehdystä rikoksesta säädetään perustuslain 118 §:n 3 momentissa.).

Laissa ei mainita asetusta nimikkeeltä

Perustuslakivaliokunta on erinäisissä lausunnoissaan (mm. PeVL 27/2013 vp, s. 4/II ja PeVL 20/2005 vp, s. 8/II) todennut, että säädösten hierarkkisten suhteiden vuoksi ei ole asianmukaista mainita asetusta nimeltä laissa. Vastaavasti on katsottava, että asetuksessa ei ole asianmukaista viitata säädöshierarkkisesti alemmantasoiseen asetukseen asetus nimikkeeltä mainiten.

Jos laissa tai asetuksessa on tarpeen viitata asetukseen, viitataan ”siitä ja siitä” annetun lain x §:n y momentin nojalla annettuihin säännöksiin.

19.1.3 Lainkohtiin viittaaminen

Säädökset tulee lähtökohtaisesti laatia niin, että niissä ei (tarvitse) viitata saman säädöksen myöhempiin lainkohtiin. Yleisiin asiatekstin kirjoittamisen periaatteisiin näet kuuluu, että mitä ei ole vielä sanottu, ei edellytetä tunnetuksi. 1

Yhden ja saman säädöksen sisällä viitataan suoraan lainkohtaan mainitsematta, että viitataan ”tämän lain” tai ”tämän asetuksen” tiettyyn lainkohtaan. Sama koskee viittaamista saman luvun toiseen pykälään, jos pykälät on numeroitu luvuittain.

– – noudatetaan, mitä 1 ja 2 §:ssä säädetään – –

Jos samassa lainkohdassa viitataan ensin muuhun säädökseen ja sen jälkeen säädöksen itsensä muuhun lainkohtaan, on selvyyden vuoksi useimmiten kirjoitettava viimeksi mainitun yhteyteen sanat tämän lain tai tämän asetuksen.

Maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetun lain (493/1999) 31 §:n 2 momentissa tarkoitetun edustajan tehtävän merkitsemisessä holhousasioiden rekisteriin noudatetaan, mitä tämän asetuksen 1 ja 2 §:ssä säädetään.

Viittaus lainkohtaan joudutaan toisinaan kirjoittamaan virkkeen alkuun. Lakikielessä ei koskaan aloiteta virkettä numerolla. Niinpä pykälännumeron edelle on muun käyvän sanan puuttuessa kirjoitettava sana edellä. Jos suosituksen vastaisesti joudutaan viittaamaan myöhempään lainkohtaan, pykälänumeron edelle kirjoitetaan vastaavasti sana jäljempänä.

Edellä 2 §:ssä tarkoitettu ilmoitusvelvollisuus – –

Alaviitteet:
  • 1 Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt lain luettavuutta ja ymmärrettävyyttä hankaloittaviin lakien sisäisiin pykäläviittauksiin mm. lausunnossaan PeVL 60/2014 vp, s. 3/I.

Seuraava jakso:

Sisällysluettelo Sulje