12.11 Vahingon korvaaminen
Vahingon korvaamisesta säädetään vahingonkorvauslaissa (412/1974). Se on yleislaki, joka ei kuitenkaan koske sopimukseen perustuvaa tai muussa laissa säädettyä korvausvastuuta.
Pidättyvyys poikkeamisessa yleislaista koskee myös vahingonkorvauslaista poikkeamista ja, jos vahingonkorvauslaista ei säänneltävässä asiassa poiketa, lakiin ei lähtökohtaisesti viitata lainkaan.
Lakiin on kuitenkin tullut tavaksi sääntelykokonaisuuden kannalta loogisesti ja tyhjentävästi ottaa informatiivinen viittaus vahingonkorvauslain soveltamiseen tapauksissa, joissa julkisen vallan käyttöä sisältävä tehtävä perustuslain 124 §:n mukaisesti annetaan lailla tai lain nojalla muulle kuin viranomaiselle. Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:ssähän säädetään muulle kuin julkisyhteisölle, joka lain, asetuksen tai lakiin sisältyvän valtuutuksen perusteella hoitaa julkista tehtävää, sama velvollisuus vahingon korvaamiseen kuin julkisyhteisöllä on julkista valtaa käytettäessä aiheutuneesta vahingosta. Informatiivinen viittaus voidaan kirjoittaa esimerkiksi seuraavasti:
Tämän lain mukaisia tehtäviä suorittaessaan tutkimuslaitoksen on noudatettava, mitä hallintolaissa (434/2003), kielilaissa (423/2003), sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa (13/2003) ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) säädetään. Tutkimuslaitoksen palveluksessa olevaan henkilöön sovelletaan hänen suorittaessaan tässä laissa tarkoitettua arviointitehtävää rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Vahingonkorvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslaissa (412/1974).
Sopimukseen perustuvasta korvausvastuusta ei ole yleislakia, mutta monissa sopimusoikeudellisissa säädöksissä säädetään muun ohella sopijapuolten korvausvelvollisuudesta. Sopijapuolten korvausvelvollisuudesta säädetään esimerkiksi kauppalaissa (355/1987), kuluttajansuojalain (38/1978) 5, 8 ja 9 luvussa, matkapalveluyhdistelmistä annetussa laissa (901/2017), asuntokauppalaissa (843/1994), maakaaressa (540/1995) sekä kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä annetussa laissa (1074/2000). Sopimusoikeudellinen vahingonkorvaussääntely ei ole kattavaa, joten erityislaissa olevien vahingonkorvaussäännösten lisäksi on käytännössä usein sovellettava vahingonkorvausta sopimussuhteessa koskevia yleisiä oikeusperiaatteita. Toisinaan säädetään vahingonkorvauslain säännökset tai jotkin niistä sovellettaviksi.
Vahingonkorvauslaissa vastuuperuste on tuottamus: tahallisuus tai huolimattomuus. Korvausta vaativan vahinkoa kärsineen on lähtökohtaisesti voitava osoittaa tuottamus. Sopimussuhteissa sovelletaan sen sijaan käännettyä todistustaakkaa: sopijapuolelle syntyy vahingonkorvausvelvollisuus, jollei hän voi osoittaa menetelleensä huolellisesti. Vahingonkorvausoikeudellisissa erityislaeissa saatetaan säätää myös huolimattomuudesta riippumattomasta korvausvastuusta. Tällaisia lakeja ovat esimerkiksi ympäristövahinkolaki (737/1994), tuotevastuulaki (694/1990) ja potilasvakuutuslaki (948/2019). Huolimattomuudesta riippumattomaan vastuuseen perustuvia vahingonkorvaussäännöksiä on myös kuljetusoikeudellisessa lainsäädännössä.
Vahingonkorvauslain nojalla korvataan pääasiassa henkilö- ja esinevahinkoja. Niin sanotut puhtaat varallisuusvahingot – taloudelliset vahingot, jotka eivät ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon – korvataan vain, jos laissa säädetyt erityiset edellytykset täyttyvät. Sopimussuhteissa vahingot ovat tyypillisesti luonteeltaan taloudellisia, eikä niiden korvattavuutta ole vastaavasti rajoitettu.
Vahingonkorvauslaissa on lisäksi säännöksiä muun muassa korvauksen sovittelusta, korvattavasta vahingosta sekä työnantajan, julkisyhteisön, työntekijän ja virkamiehen korvausvastuusta.
Edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain (648/2007) säännökset ovat esimerkki vahingonkorvauslain 1 luvun 1 §:ssä tarkoitetusta muussa laissa säädetystä korvausvastuusta:
Vahingonkorvausvelvollisuus
Valtuutettu on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on valtuuttajan puolesta toimiessaan tahallisesti tai huolimattomuudesta aiheuttanut valtuuttajalle.
Vahingonkorvauksen sovittelusta ja korvausvastuun jakautumisesta kahden tai useamman korvausvelvollisen kesken säädetään vahingonkorvauslain (412/1974) 2 ja 6 luvussa.
Valtuuttaja ei ole vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 3 momentin nojalla velvollinen korvaamaan vahinkoa, jonka valtuutettu on aiheuttanut toimiessaan hänen lukuunsa.
Valtuutetun velvollisuudesta korvata kolmannelle henkilölle vahinko, jonka tämä kärsii sen johdosta, ettei valtuutetun tekemä oikeustoimi sido valtuuttajaa, säädetään varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (228/1929) 25 §:ssä.