13.6 Säädöstaso EU-säädösten täytäntöönpanossa
Kysymys kansallisen sääntelyn tasosta EU-säädösten täytäntöönpanossa ratkaistaan Suomen lainsäädännön mukaan. Kansallisia lainsäädäntötoimia edellyttävät EU-säädökset pannaan täytäntöön sillä säädöstasolla, jolla säädöstä vastaava asiaa koskeva kansallinen sääntely olisi toteutettava, jos Suomi ei olisi EU:n jäsen.
Jos EU-säädöksessä edellytetään sellaista kansallista sääntelyä, joka ei perustuslain mukaan vaadi lain tasoista sääntelyä, säädös voidaan panna täytäntöön asetuksella tai poikkeustapauksessa muulla alemmantasoisella säädöksellä, edellyttäen kuitenkin, että asetuksen tai muun normin antamiseen on olemassa laintasoinen valtuus.
EU-säädös ei muodosta valtuutta kansallisen asetuksen antamiselle, sillä asetus voidaan perustuslain 80 §:n 1 momentin mukaan antaa vain perustuslaissa tai muussa laissa säädetyn valtuuden nojalla. Kansallisessa laissa on näin ollen oltava täytäntöönpanoa varten riittävät asetuksenantovaltuudet. 1
Perustuslakivaliokunta on kuitenkin katsonut, että valtioneuvosto voi antaa esimerkiksi direktiivin johdosta asetuksen suoraan perustuslain 93 §:n 2 momentin nojalla, jos direktiivissä tarkoitettu asia ei sisältönsä puolesta kuulu lainsäädännön alaan 2. Valtioneuvoston asetuksella voidaan tällöin antaa vain aineelliselta sisällöltään asetuksenantovallan alaan kuuluvia säännöksiä. Ministeriön asetusta ei voida antaa perustuslain 93 §:n nojalla. Käytännössä asetuksenanto suoraan perustuslain 93 §:n 2 momentin nojalla on ollut äärimmäisen harvinaista.
Asetuksenantovaltuus voidaan kytkeä EU-säädöksiin, jolloin valtioneuvosto tai ministeriö taikka muu viranomainen valtuutetaan kansallisessa laissa antamaan EU-säädöksiin sidottuja tarkempia säännöksiä valtuudella katetuissa asioissa. Kytkemällä asetuksenantovaltuus EU-säädöksiin voidaan valtuus muotoilla täsmälliseksi ja tarkkarajaiseksi perustuslain 80 §:ssä edellytetyllä tavalla. Valtuuden käyttö voidaan vastaavalla tavalla sitoa myös kansainväliseen sopimukseen. EU-säädökset voidaan nimetä asetuksenantovaltuudessa yleisellä luonnehdinnalla edellyttäen kuitenkin, että säädökset ovat tällä tavoin selvästi yksilöitävissä. Perustuslakivaliokunta on arvioinut EU-säädöksiin sidottuja asetuksenantovaltuuksia muun muassa kahdessa alla siteeratussa lausunnossa:
PeVL 56/2002 vp. s. 3/II: Elinkeinon harjoittamiseen kohdistuvan sääntelyn täsmällisyyden kannalta ei ole ongelmatonta, että rajoitusten piiriin kuuluvat kasvit, kasvituotteet ja tavarat eivät ilmene laista, vaan niistä säädetään ministeriön asetuksella. Ministeriön asetuksenantovalta on kuitenkin säännöksissä sidottu Euroopan yhteisön kasvinterveyslainsäädäntöön. Kun lisäksi otetaan huomioon sääntelykohteen erityisluonne ja – tähän liittyen – asetuksella annettavan sääntelyn luettelomainen yksityiskohtaisuus sekä se, että rajoitukset kohdistuvat ammattimaiseen toimintaan, ei sääntelytapa valiokunnan mielestä vaikuta lakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen.
PeVL 37/2005 vp, s. 5/II: Asetuksenantajan toimivaltaa rajoittaa lakiehdotuksen säännösten lisäksi Euroopan unionin verraten yksityiskohtainen elintarvikelainsäädäntö. Tämä sääntely muodostaa valiokunnan lausuntokäytäntö huomioon ottaen sen kokonaisuuden, jota ”tarkempia” säännöksiä valtioneuvosto voi valtuuksien nojalla antaa (vrt. PeVL 25/2005 vp, s. 4/II). Valiokunta muistuttaa kuitenkin siitä, että perustuslain 80 §:n 1 momentin säännökset rajoittavat suoraan valtuussäännösten tulkintaa samoin kuin valtuuksien nojalla annettavien säännösten sisältöä (PeVL 25/2005 vp, s. 4/II, PeVL 29/2004 vp, s. 4/I).
EU-säädöksiin kytketty asetuksenantovaltuus voidaan kirjoittaa esimerkiksi näin:
Tarkempia säännöksiä 1 momentissa tarkoitetuista toimenpiteistä, määräyksistä, kielloista, ehdoista ja rajoituksista annetaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella sen mukaan kuin kasvinterveyttä koskevassa Euroopan yhteisön lainsäädännössä säädetään.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tuottajavastuuta koskevien Euroopan unionin säädösten täytäntöönpanemiseksi:
1) tässä luvussa tarkoitettujen tuotteiden jätehuoltokustannusten ilmoittamisesta tuotteen hinnassa;
2) poikkeuksesta tuottajan tai jakelijan velvollisuudesta ottaa vastaan käytöstä poistettu tuote sekä sitä koskevista poikkeavista jätehuoltojärjestelyistä, jos tuote on saastunut ja aiheuttaa siten henkilöstölle terveys- tai turvallisuusriskin;
3) tuottajan ja tuottajayhteisön velvollisuudesta suosia palvelunhankinnassaan toimijoita, jotka ovat ottaneet käyttöön sertifioituja ympäristöasioiden hallintajärjestelmiä.
Alaviitteet:
- 1 Ks. esim. PeVL 1/2013 vp, s. 2.
- 2 PeVM 10/1998 vp