Lainkirjoittajan opas

Lakien nimikkeet ovat kahdentyyppisiä: laki-loppuisia yhdyssanoja (esimerkiksi kauppalaki, lannoitevalmistelaki) taikka tyyppiä ”laki siitä ja siitä” (esimerkiksi laki osamaksukaupasta, laki alkolukolla valvotusta ajo-oikeudesta). Jälkimmäistä tyyppiä olevista nimikkeistä käytetään tekstinsisäisissä viittauksissa muotoa ”siitä ja siitä annettu laki”, varsinkin jos nimike on taivutetussa muodossa. Näin ollen ei kirjoiteta ”lain majoitus- ja ravitsemistoiminnasta mukaan” vaan majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetun lain mukaan.

Koska asetusten (tasavallan presidentin asetus, valtioneuvoston asetus, ministeriön asetus) nimikkeistä tulee käydä ilmi asetuksen antaja, nimikkeet jo sinänsä käsittävät erillisiä sanoja. Asetuksilla ei siksi voi olla yhdyssananimikkeitä (esimerkiksi ei ”valtioneuvoston vankeusasetus” vaan valtioneuvoston asetus vankeudesta).

Lakien yhdyssananimikkeitä on syytä suosia niiden lyhyyden ja ytimekkyyden takia, mutta useinkin nimikkeen yksilöivyyden vaatimus saattaa edellyttää pitemmän nimikkeen käyttämistä. Esimerkiksi nimike laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta on havainnollisempi kuin ”tasa-arvolaki”, koska kysymyksessä oleva laki koskee vain sukupuolten välistä tasa-arvoa. Sitä vastoin nimike laki rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista muutettiin jo kumotun lain aikana nimikkeeksi rikosvahinkolaki.

Yhdyssananimikkeitä on syytä välttää myös silloin, kun ne muodostuvat liian pitkiksi. Esimerkiksi nimike ”alusliikennepalvelulaki” on hyväksyttävyyden rajoilla. Pelkän nimikkeen perusteella on tässä tapauksessa lisäksi mahdotonta päätellä, säädetäänkö laissa aluksella tarjottavista liikennepalveluista vai alusliikenteelle tarjottavista palveluista.

Sanaliitoissa, jollainen esimerkiksi on nimike ”maaseutuelinkeinojen rahoituslaki”, genetiiviattribuutti (maaseutuelinkeinojen) viittaa kielen sääntöjen mukaan sen pääsanana olevan yhdyssanan jälkiosaan (laki) eikä alkuosaan (rahoitus), joten tällaisia nimikkeitä tulee välttää, varsinkin kun tällainen nimike usein on mutkikkaampi ja vaikeampi ymmärtää kuin ”laki siitä ja siitä” -tyyppinen nimike. Esimerkiksi ”eläkkeensaajien asumistukilain” nimike oli ilmeisen epäonnistunut, ja sen tilalle annetun lain nimikkeeksi tuli laki eläkkeensaajan asumistuesta (571/2007).

Nimikettä harkittaessa on syytä arvioida, millä nimikkeellä säädöstä tullaan käytännössä kutsumaan. Jos tämä todennäköinen kutsumanimike eli lyhytnimike ei ole harhaanjohtava tai muusta syystä soveltumaton, se on syytä ottaa käyttöön viralliseksikin nimikkeeksi. Esimerkiksi nimike ”laki tutkintavankeudesta” vuodelta 1974 on vuonna 2005 muutettu tutkintavankeuslaiksi, ja nykyisin näyttäisi silti, että yhdyssananimikkeet ovat hyvin yleisiä ja niitä vältetään lähinnä tapauksissa, joissa yhdyssanaan jouduttaisiin loppusanan ”laki” lisäksi ottamaan kolme tai useampi kuin kolme sanaa. Kuitenkaan esimerkiksi lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain nimikkeeksi ei olisi soveltunut ”lapsenhuoltolaki” tai ”lastenhuoltolaki”, koska se olisi ollut sekoitettavissa nimikkeeseen lastensuojelulaki eikä siitä olisi käynyt ilmi tapaamisoikeus. Ymmärrettävää on myös, että perustuslakivaliokunta on todennut nimikkeen ”puolustusvoimalaki” epäonnistuneeksi puolustusvoimista annettavalle laille (PeVL 51/2006 vp). Sitä vastoin esimerkiksi hedelmöityshoidoista annetun lain (1237/2006) nimikkeeksi olisi hyvin sopinut hedelmöityshoitolaki. Asetuksen nimikkeeksi ei edellä kerrotusta syystä voi antaa yhdyssananimikettä siinäkään tapauksessa, että se olisi todennäköinen kutsumanimike.

Esimerkiksi nimike ”laki kuitintarjoamisvelvollisuudesta käteiskaupassa” lienee tarpeettoman yksityiskohtainen, ja se tavallaan sisältää odotuksen muusta laista, jossa säädettäisiin velvollisuudesta tarjota kuitti muussa kaupassa kuin käteiskaupassa. Lisäksi kuitintarjoamisvelvollisuutta ei kolmiosaisena yhdyssanana voitane pitää kovin onnistuneena. Laki velvollisuudesta tarjota kuitti olisi käypä nimike, samoin laki kuitin tarjoamisesta. On todennäköistä, että laista tullaan käyttämään kutsumanimikettä kuittilaki.

Vaikka lain nojalla annettavan asetuksen nimike ei enää voi olla yhdyssana, sen tulee silti mahdollisuuksien mukaan vastata lain nimikettä. Esimerkiksi: aluevalvontalaki – valtioneuvoston asetus aluevalvonnasta, rahankeräyslaki – valtioneuvoston asetus rahankeräyksestä, laki Verohallinnosta – valtioneuvoston asetus Verohallinnosta. Jos laki on säädetty tulemaan voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana, voimaantuloa koskevan asetuksen nimikkeessä on mainittava sekä lain nimike että se, että kysymys on lain voimaanpanosta, voimaansaattamisesta tai voimaantulosta, esimerkiksi valtioneuvoston asetus työturvallisuuslain muuttamisesta annetun lain voimaantulosta.

Voimassa olevaan lainsäädäntöön sisältyy eräitä lakeja ja asetuksia, joiden nimikkeessä ei ole sanaa laki tai asetus, esimerkiksi lait nimikkeeltään ”perintökaari” ja ”maakaari” sekä valtioneuvoston asetus nimikkeeltään ”valtioneuvoston ohjesääntö”.

Koska avoimuuden ja selkeyden vaatimukset täyttyvät vain, kun säädöksen nimikkeestä näkyy sen asema säädöshierarkiassa, uusia kaari-, sääntö- tai järjestysloppuisia nimikkeitä ei ole syytä ottaa käyttöön, vaan ministeriöiden työjärjestystenkin nimikkeet on syytä muotoilla –ministeriön asetus –ministeriön työjärjestyksestä. Lausunnossaan PeVL 18/2014 vp (s. 10/I) perustuslakivaliokunta piti vanhahtavaa nimikettä ”tietoyhteiskuntakaari” epäonnistuneena. Se katsoi, että yleisen selkeyden vuoksi laintasoisen säädöksen nimikkeessä on syytä esiintyä sana ”laki”, josta käy yksiselitteisesti ilmi myös säädöksen asema säädöshierarkiassa.

Vaikka lain tai asetuksen omassa nimikkeessä ei esiinny sana laki tai asetus, sen muuttamisesta annettava säädös on nimikkeeltään laki tai asetus, esimerkiksi valtioneuvoston ohjesääntöä muutettaessa valtioneuvoston asetus valtioneuvoston ohjesäännön muuttamisesta.