Lainkirjoittajan opas

EU:n tuomioistuimen oikeuskäytännössä periaatteilla tarkoitetaan oikeussääntöjä, joilla on perustavaa laatua oleva merkitys EU-oikeuden järjestelmässä. Niihin sisältyvät sekä EU:n yleiset oikeusperiaatteet että periaatteet, jotka määrittävät EU-oikeuden ja kansallisen oikeuden välistä suhdetta tai EU:n toimivallan käyttöä. Ne ovat muotoutuneet suurelta osin EU:n tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella, ja osa niistä on myöhemmin kirjattu perussopimuksiin tai EU:n perusoikeuskirjaan. EU:n tuomioistuimen oikeuskäytäntöön perustuvat periaatteet ovat yhtä sitovia kuin perussopimuksiin tai EU:n perusoikeuskirjaan nimenomaisesti kirjatut periaatteet. EU:n periaatteita sovelletaan silloin, kun EU-oikeus soveltuu asiassa. Ne tulee ottaa huomioon sekä EU:n toimielinten että jäsenvaltioiden viranomaisten toiminnassa.

EU:n yleiset oikeusperiaatteet heijastavat oikeusvaltioperiaatteelle perustuvia keskeisiä arvoja, tavoitteita ja oikeussääntöjä, jotka voidaan usein johtaa jäsenvaltioiden yhteisestä valtiosääntöperinteestä tai lainsäädännöstä. Yleisiä oikeusperiaatteita ovat esimerkiksi syrjintäkiellon periaate, yhdenvertaisuusperiaate, suhteellisuusperiaate, oikeusvarmuuden periaate ja oikeusturvan saatavuutta koskeva periaate, joita tarkastellaan alla. EU:n perusoikeudet ovat myös osa EU:n yleisiä oikeusperiaatteita. EU:n perusoikeuskirjaan on koottu yhteen EU-oikeudessa tunnustettuja perusoikeuksia, ja sillä on sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksilla. EU:n perusoikeuksia käsitellään tarkemmin jaksossa 4.1.4.

EU-oikeudessa on myös periaatteita, jotka määrittävät EU-oikeuden ja kansallisen oikeuden välistä suhdetta tai EU:n toimivallan käyttöä. Näihin EU-oikeudelle ominaisiin periaatteisiin kuuluvat esimerkiksi vilpittömän yhteistyön periaate, tulkintavaikutuksen periaate, välittömän oikeusvaikutuksen periaate ja etusijaperiaate sekä annetun toimivallan periaate (ks. jaksot 6.1.2-6.1.5 ja 6.3.1).

Lisäksi EUT-sopimuksessa on useita sisämarkkinoita koskevia sääntöjä ja periaatteita, jotka eroavat luonteeltaan ja käyttötarkoitukseltaan EU:n yleisistä oikeusperiaatteista sekä EU-oikeuden ja kansallisen oikeuden välistä suhdetta ja EU:n toimivallan käyttöä koskevista periaatteista. Tällaisia ovat muun muassa neljää perusvapautta eli tavaroiden, henkilöiden, palveluiden ja pääomien vapaata liikkuvuutta sekä kilpailua koskevat säännöt.

Periaatteiden velvoittavuus ei rajoitu pelkästään EU-säädösten antamiseen ja soveltamiseen, vaan ne voivat tulla sovellettaviksi myös kansallista lainsäädäntöä annettaessa ja sovellettaessa, kun toimitaan EU-oikeuden soveltamisalalla. Kansallisen lainsäätäjän tulee huomioida ne sekä silloin, kun annetaan EU-säädöksen täytäntöönpanon edellyttämää kansallista lainsäädäntöä, että silloin, kun annetaan sellaista kansallista lainsäädäntöä, jolla on muutoin liittymä EU-oikeuteen. Erityisesti ne tulee ottaa huomioon silloin, kun laadittavalla kansallisella sääntelyllä saattaa olla vaikutuksia EU-oikeudessa taattujen oikeuksien toteutumiseen. Periaatteet saattavat rajoittaa kansallisen lainsäätäjän liikkumavaraa.

Lainvalmistelijan on otettava periaatteet huomioon siltä osin kuin asian, josta kansallista lainsäädäntöä valmistellaan, voidaan katsoa kuuluvan EU-oikeuden soveltamisalaan. EU-oikeuden soveltamisalaan kuuluvat ensinnäkin sellaiset asiat, joita koskevia nimenomaisia säännöksiä sisältyy EU-oikeuteen. Sen lisäksi periaatteet tulee ottaa huomioon sellaisissa perussopimusten alaan kuuluvissa asioissa, joista ei ole yhdenmukaistavaa EU-lainsäädäntöä tai joissa yhdenmukaistava lainsäädäntö kattaa vain osan sääntelyn kohteena olevasta kokonaisuudesta.

Jos tarkoituksena on säännellä kansallisesti esimerkiksi taloudellista toimintaa tai yksityisten asemaa rajat ylittävissä tilanteissa koskevia asioita, on todennäköistä, että sääntely kuuluu perussopimusten soveltamisalaan. Kansallista sääntelyä valmisteltaessa tulee tällöin arvioida, mitä vaikutuksia suunnitellulla sääntelyllä on muun muassa sisämarkkinoiden toimintaan. Lisäksi esimerkiksi tilanteessa, jossa direktiivissä säädetään vain tavaroiden markkinoille pääsystä, kansallista lainsäädäntöä valmisteltaessa tulee ottaa huomioon tavaroiden ja palveluiden vapaata liikkuvuutta koskevat perussopimuksen määräykset, jos kansallisesti halutaan säätää muistakin kuin direktiivin kattamista kysymyksistä.

Syrjintäkiellon periaate koskee EU-oikeudessa erityisesti kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää. Toisten jäsenvaltioiden kansalaisia tai oikeushenkilöitä ei saa syrjiä perussopimusten soveltamisalalla, ellei perussopimuksen erityismääräyksestä johdu muuta. 1 Myös samapalkkaisuuden periaatteella on erityisasema EU-oikeudessa 2.

Samalla tavoin on kansallista lainsäädäntöä valmisteltaessa huolehdittava siitä, että Pohjoismaiden välille ei synny rajaesteitä ja että olemassa olevat esteet poistetaan 3.

Yhdenvertaisuusperiaate on saanut entistä keskeisemmän aseman EU-oikeudessa perusoikeuskirjan tultua sitovaksi ja EU:n annettua yhdenvertaisuusperiaatteen soveltamista koskevaa lainsäädäntöä. Yleisesti ottaen yhdenvertaisuusperiaate edellyttää, ettei toisiinsa rinnastettavia tapauksia kohdella eri tavalla ja erilaisia tapauksia samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella.

Suhteellisuusperiaate voi tulla sovellettavaksi monissa eri tilanteissa. Toteutettavan toimenpiteen vaikutukset eivät periaatteen mukaan saa ylittää sitä, mikä on tarpeen asetetun tavoitteen saavuttamiseksi. Periaatetta sovelletaan muun muassa silloin, kun jäsenvaltio haluaa rajoittaa perussopimuksella taattuja vapauksia. Mahdollisuus vedota perussopimuksen mukaiseen oikeuttamisperusteeseen (esimerkiksi yleisen järjestyksen suojelu) on rajoitettu. Oikeutta poikkeuksiin tulee aina verrata tavoiteltaviin päämääriin. Poikkeusten tulee olla objektiivisesti perusteltavissa ja oikeassa suhteessa tavoitteisiin nähden. EU:n tuomioistuin on oikeuskäytännössään täsmentänyt periaatteen sisältöä. 4

Oikeusvarmuuden periaatteen keskeisenä sisältönä on oikeusjärjestyksen ja siihen perustuvan päätöksenteon ennakoitavuuden vaatimus. Lainsäädännön on oltava riittävän täsmällistä, jotta oikeussubjektit voivat selkeästi ymmärtää siihen perustuvat oikeutensa ja velvollisuutensa. Periaatteeseen kuuluu muun muassa saavutettujen oikeuksien suoja ja taannehtivien oikeusvaikutusten kielto sekä ymmärrettävän kielen vaatimus. EU-oikeudessa velvoite perustuu EU:n tuomioistuimen oikeuskäytäntöön.  5

Jäsenvaltion tulee taata oikeusturva niiden tapausten varalta, joissa EU-oikeuteen perustuvia oikeuksia tai velvollisuuksia väitetään rikotun. Asia on voitava saattaa riippumattoman kansallisen tuomioistuimen tutkittavaksi. Sovellettavat kansalliset menettelysäännöt eivät saa olla epäedullisempia kuin ne, joita noudatetaan jäsenvaltion kansalliseen oikeuteen perustuvia vastaavia tapauksia ratkottaessa. Menettely ei myöskään saa estää tai suhteettomasti vaikeuttaa EU-oikeuteen perustuvien oikeuksien käyttämistä käytännössä. Velvoite oikeusturvan takaamiseen perustuu pitkälti EU:n tuomioistuimen oikeuskäytäntöön.  6