7.2 Asetuksen täytäntöönpanon erityispiirteitä
Asetus pätee yleisesti. Se on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. 1
Asetukset ovat sellaisenaan sovellettavia eivätkä yleensä edellytä erillisiä täytäntöönpanotoimia kansallisella tasolla 2. Kansallisten täytäntöönpanotoimien tarve on kuitenkin ratkaistava tapauskohtaisesti ottaen huomioon asetuksen tavoite ja sisältö. Asetuksessa voidaan velvoittaa jäsenvaltiot antamaan täydentäviä kansallisia säännöksiä. Usein edellytetään esimerkiksi säännöksiä toimivaltaisista kansallisista viranomaisista tai seuraamuksista. Asetus voi myös muistuttaa muotoilultaan direktiiviä ja jättää jäsenvaltioille harkintavaltaa täytäntöönpanotoimien suhteen. Siltä osin kuin asetuksen säännökset jättävät jäsenvaltiolle harkintavaltaa, asetus pannaan kansallisesti täytäntöön samaan tapaan kuin direktiivi. 3
Toisinaan tarve erillisille täytäntöönpanotoimille on tulkinnanvarainen. Silloin ratkaisevaa arvioitaessa täydentävän sääntelyn tarpeellisuutta on se, voidaanko asetusta soveltaa tehokkaasti ilman täydentäviä kansallisia säännöksiä.
Tarvittavat kansalliset säännökset tulee saattaa voimaan asetuksessa mahdollisesti säädetyssä määräajassa tai samanaikaisesti asetuksen voimaantulon kanssa.
Asetusta täydentävää sääntelyä on kirjoitettu muun muassa seuraavasti:
Eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2019/788 20 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu toimivaltainen viranomainen Suomessa on Liikenne- ja viestintävirasto.
Asetuksen säännöksiä ei lähtökohtaisesti saa toistaa kansallisessa lainsäädännössä. Jos asetuksen säännöksiä joudutaan jostakin syystä (esimerkiksi selkeyden vuoksi) toistamaan, kansallisesta säädöksestä tulee käydä selvästi ilmi, että siinä oleva sääntely on peräisin asetuksesta, ja siinä tulee nimenomaisesti ilmaista, mitkä säännökset toistetaan. Jos kansallinen sääntely toteutetaan ainoastaan viranomaisen määräyksellä, asetus voidaan kokonaisuudessaan tai tarpeellisilta osin ottaa määräyksen liitteeksi. Myös tällöin on käytävä selvästi ilmi, että teksti on peräisin asetuksesta. Asetusta ei myöskään yleensä saa selittää kansallisella sääntelyllä. Jos asetuksen teksti on tulkinnanvaraista, asia ratkaistaan asetuksen tulkinnalla. 4
Kansallisessa säädöksessä voi olla aiheellista viitata asetukseen. Viittaus on aiheellinen esimerkiksi annettaessa asetusta täydentävää lainsäädäntöä (ks. edellä) tai sisällytettäessä asetus (viittauksin) johonkin laajempaan kokonaisuuteen, jossa muu sääntely ei liity EU-lainsäädäntöön.
Viitattaessa asetukseen kansallisessa laissa tai asetuksessa lähtökohta on sama kuin viitattaessa kansallisessa laissa tai asetuksessa toiseen lakiin tai asetukseen. Viitattaessa noudatetaan kotimaisia lakiteknisiä käytäntöjä.
Informatiivinen viittaus asetukseen kirjoitetaan esimerkiksi seuraavasti:
Eurooppalaisen kansalaisaloitteen tekemisestä säädetään eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2019/788.
Asetuksiin sisältyy usein jäsenvaltioille osoitettu velvoite säätää seuraamuksista, jotka voidaan määrätä asetuksen rikkomisesta. Asetuksissa käytetään yleensä vakiosäännöstä, jonka mukaan seuraamusten tulee olla tehokkaita, varoittavia ja ennaltaehkäiseviä. Jollei asetuksessa toisin säädetä, seuraamusten on vastaavuusperiaatteen mukaisesti oltava samankaltaisia kuin seuraamukset vastaavan kansallisen oikeuden loukkaamisesta ja ne on voitava määrätä samankaltaisessa menettelyssä kuin seuraamukset vastaavasta kansallisen oikeuden loukkaamisesta. 5
Jäsenvaltiolla saattaa olla velvollisuus säätää seuraamuksista silloinkin, kun asetuksessa ei tätä nimenomaisesti edellytetä. Näin on, jos asetuksen tavoite voi vaarantua, ellei kansallisia seuraamuksia ole ja asetuksen rikkomiseen rinnastettava kansallisen oikeuden rikkominen on sanktioitu. Myös tällöin lähtökohtana on vastaavuusperiaate sekä tehokkuutta, oikeasuhteisuutta ja varoittavuutta koskeva vaatimus.
Kriminalisointia ja rangaistussäännöksiä Suomen oikeusjärjestyksessä käsitellään jaksossa 12.9 ja hallinnollisia seuraamuksia jaksossa 12.10.
Alaviitteet:
- 1 Ks. SEUT 288 artiklan toinen kohta.
- 2 Ks. myös PeVL 51/2014 vp, s. 2—3.
- 3 Ks. muun muassa tuomio 21.12.2011, Danske Svineproducenter, C-316/10, EU:C:2011:863; tuomio 24.6.2004, Handlbauer, C-278/02, EU:C:2004:388; tuomio 31.1.1978, Zerbone, 94/77, EU:C:1978:17. Lisäksi ks. tuomio 14.10.2004, komissio v. Alankomaat, C-113/02, EU:C:2004:616; tuomio 11.1.2001, Azienda Agricola, C-403/98, EU:C:2001:6.
- 4 Ks. muun muassa edellä mainitut tuomiot Danske Svineproducenter, Handlbauer ja Zerbone. Lisäksi ks. tuomio 10.10.1973, Variola, 34/73, EU:C:1973:101; tuomio 7.2.1973, komissio v. Italia, 39/72, EU:C:1973:13; tuomio 18.2.1970, Bollmann, 40/69, EU:C:1970:12.
- 5 Asetuksessa ei voida säätää tai velvoittaa jäsenvaltiota säätämään rikosoikeudellisista seuraamuksista.