Lainkirjoittajan opas

Perustuslain 76 §:n mukaan evankelis-luterilaisen kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta säädetään kirkkolaissa, jota koskevasta aloiteoikeudesta ja säätämisjärjestyksestä niin ikään säädetään sanotussa laissa. Vaikka pykälä onkin sijoitettu perustuslain 6 lukuun, jossa säädetään lainsäädännöstä, sillä luodaan evankelis-luterilaiselle kirkolle itsehallinnollinen asema sitä itseään koskevan lainsäädännön sisällön suhteen.

Kirkkolain säätämistä koskevat säännökset ovat kirkkolain (1054/1993) 2 luvun 2 §:ssä. Sen mukaan kirkolla on yksinoikeus ehdottaa kirkkolakia kaikesta, mikä koskee ainoastaan kirkon omia asioita, sekä kirkkolain muuttamista ja kumoamista. Ehdotuksen tekee kirkolliskokous, ja ehdotuksen tutkiminen ja vahvistaminen on tasavallan presidentin ja eduskunnan tehtävänä.

Valtion toimielimet ovat kirkkolain säätämiskysymyksissä sidotut kirkon kantaan: kirkkolaki tai sen muutos voidaan asiasisältönsä puolesta vain joko hyväksyä tai hylätä. Kirkolliskokouksen ehdotuksesta voidaan ainoastaan oikaista asiasisältöön vaikuttamaton lainsäädäntötekninen virhe, ja oikaisunkin tekeminen edellyttää Kirkkohallituksen antamaa lausuntoa.

Perustuslain 76 § merkitsee muun lainsäädännön valmistelun näkökulmasta sitä, että kirkko tulee rajata pois sellaisen lain soveltamisalasta, jolla voisi olla merkitystä kirkon järjestysmuodon tai noudatettavan hallintomenettelyn kannalta. Tästä syystä ei esimerkiksi hallintolakia (434/2003) eikä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999) sovelleta evankelis-luterilaisessa kirkossa sellaisenaan. Eri asia on, että kirkkolaissa sanotut lait on eräin osin säädetty sovellettaviksi kirkon toiminnassa.